Quel farssi! Eli ekoturismia ja ekoturisteja Intiassa 11.2.2011

Pondicherryssä taas

Saavuimme Pondyyn viime maanantaina. Asuimme ranskalaisessa korttelissa meren rannalla luksushotellissa, Richmondissa. Kaikki on täällä kävelymatkan päässä. Arkkitehtuuri on kaunista, vanhaa, siirtomaa-aikaista ja pieteetillä restauroitua. Täällä asuu vielä ranskalaisia ja turisteina on lähes ainoastaan vanhan isäntämaan kansalaisia. Sen lisäksi kaupunki on täynnä design-putiikkeja, ulkoilmaravintoloita ja ranskalaisia leipomoita ja sitten tietty muutama tamili.

 Täällä Pondyssa on kaiken asteisia ranskalaisia kouluja

Kaupunki on täynnä upeita bougainvilleja

Kaikki on siistiä ja rauhallista, aivan kuin ei oltaisi Intiassa, paitsi jatkuva tööt tööt muistuttaa todellisuudesta. Olemme nauttineet pihveistä, salaateista, macaroneista (Marie Antoinetten lempparileivoksista).

Pondicherryn  ja koko Intian historian kannalta tärkeä henkilö oli Sri Aurobindo. Hän oli Intian ensimmäisiä nationalisteja ja sen lisäksi vapaustaistelija, filosofi, runoilija, yogi ja guru. Täällä Pondicherryssä on Aurobindon ashram, joka on ykai Intian suurimpia ja varakkaimpia.
Sri Aurobindon henkinen yhteistyökumppani oli ranskalainen Mirra Alfassa, kavereille vaan äiskä eli the Mother. Ja Motherin suuri utopia oli Auroville, jossa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia kansallisuuteen, rotuun tai sukupuoleen katsomatta. Hän perusti tämän utopiakaupungin 1968. Tavoitteena on ihmiskunnan yhdistäminen ja luonnon ekologinen hyödyntäminen.

Tässä kaikesta tohkeissaan Teresa pakkasi laukkunsa ja varasi huoneen Tenderness- nimisestä guest housista. Tilasimme taksin Pondicherryn hotellista kohteenamme utopistinen todellisuus. Ja senhän me kohtasimme. Guest housin pitäjä kysyi saavuttuamme paikalle roskaläjien läpi, että onko hän merkinnyt varauksemme ylös. No ilmeisesti ei ollut, kun nimeämme ei löytynyt, eikä myöskään huonetta. Isäntä ehdotti ystävällisesti, että voisimme yöpyä  naapurin bambumajassa ja sitten seuraavaksi yöksi meille löytyisi ehkä huone ja vessassakin voisi käydä jossakin. Tämä oli hiukan liian radikaali ehdotus luksushotellissa asustaneille, ja pyysimme, että josko kuski ajaisi meidät Chennaihin. Kuski siitä soittelemaan, tamilin kielellä tietty ja ilmoitti, että meille olisi huone vapaana Pondicherryssä hyvässä hotellissa eli Richmondissa, josta olimme juuri lähteneet. Tämä oli iloinen yllätys, koska meille oli ilmoitettu, että hotelli on täyteen buukattu ja siksi varasimme huoneen viikonlopuksi Aurovillesta. Kaikki Teresan unelmoimat utopiat ja joogat jäivät ja päätimme palata takaisin Pondicherryyn. Poikkesimme kuitenkin Aurovillen keskuksessa, jotta näkisimme kuuluisan Matrimondial- rakennuksen. Mutta ei, sinne piti anoa passia!  Ja jono oli pitkä ja kuskillamme oli kiire seuraavalle keikalle. Katsoimme pikaisesti näyttelyn ja kaupat ja lähdimme pois.

Järkyttävintä Aurovillessa oli, että ihmiset asuivat hirveissä hökkeleissä ja pressujen alla ja kaikki paikat olivat täynnä roskia. Emme tosin tienneet milloin olimme tamilialueella ja milloin Aurovillen mailla. Ekologinen ajattelu ei tuntunut ainakaan olevan kovin tuttua edes jätteiden käsittelyn kannalta. Kiellot ja rajoitukset eivät tuntuneet kansoja yhdistäviltä, koska poistuimme paikalta käämit käryten.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt istumme olusella hotelli Orientin sisäpiharavintolassa. Ja maanantaina yritämme lähteä biitsikohteeseen Mamallapuramiin.

4.2.2011 Tamil Nadu

Venyteltyämme Varkalassa vaihdoimme vallan osavaltiota Keralasta Tamil Naduun. Suuntasimme ensin Intian eteläisimpään kärkeen, Kanyakumariin, jossa kolme merta: Initan valtameri, Arabian meri ja Bengalin lahti kohtaavat. Niemen kärjessä oleva temppeli houkutteli muutamia intialaisa pyhiinvaeltajia. Temppelin vieressä sijaitseva Gandhin mehevä vaaleanpunainen muistomerkki keräsi myös faneja sisuksiinsa. 

Gandhi Memorial, varsin ekspressionistista arkkitehtuuria.

Lonely Planetin mukaan pitäisi tuntea voitonriemua valloittaessaan Intian eteläkärjen. Rantaviiva temppelin ympärillä oli rakennettu täyteen kolhoja ja harmaita hotelleja. Kakka haisi ja pyhiinvaeltajat rallatti tuhatpäisenä kansana. Onneksi meillä oli hieman aikaa kävellä turistihelvetin ulkopuolelle ja löysimmekin muutaman sadan metrin päästän paikallisten viehättävän asuinalueen.

Täällä oli helppoa kuvata idyllisiä rakennuksia ja loistavia väriyhdistelmiä ja ihmiset poseerasivat mielellään kuvissa. Useat jopa pyysivät tulla kuvatuiksi.

 

Miehet olivat kalastajia, jotka pelasivat korttia päivisin ja korjailivat verkkojaan. Naiset pesivät pyykkiä kadulla ja kuivasivat kaloja.

Leonardon Viimeinen ehtoollinen

Jessehän oli tunnetusti kova kalansyöjä ja varmaan siksi myös intialaisten kalastajien suosiossa.

Junassa matkalla Maduraihin

 Madurai on yksi Intian vanhimmista kauåpungeista ja tamilikulttuurin keskus. Kaupunki on syntynyt Sri Meenakshi-temppelin ympärille noin kolmetuhatta vuotta sitten ja temppeli hallitsee edelleen kaupunkikuvaa. Kreikkalaisetkin kävivät kauppaa Maduraissa neljäsataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Temppeli on Etelä-Intian merkittävin  arkkitehtuurinähtävyys, verrattavissa pohjoisen Taj Mahaliin. Ja kyllä se sai meidätkin mykistymään.

Temppelialueen portit ovat korkeita torneja ja täynnä värikkäitä veistoksia jumaltarustosta.

Temppeli on pyhitetty Shivalle ja Parvatille. Emme päässeet sisälle näihin kaikkein pyhimpiin huoneisiin. Shivan ja Parvatin lapsi, Ganesha oli tietysti myös vahvasti läsnä temppelissä ja näille alttareille turistikin pääsi kurkistamaan.

Norsun kärsään laitettiin kolikko ja sitten norsu antoi lempeän kärsäsiunauksensa.

 Pappi ja tekstari

Pieni uhraaja

Holy Cow on saanut runsaasti uhriväriä päähänsä. Temppelialueella oli iso navetta, jossa pyhät kantturat elelivät.

Tuhannen pilarin sali oli muutettu taidemuseoksi ja siellä oli esillä taidokkaita pronssiveistoksia kivisten pilariveistosten lisäksi.

Kukaanhan ei enää Intiassa ajele pyörällä. Kaikilla on mopot.

Muutaman päivän vierailumme Maduraissa on ollut kiva ja huomenna juna jyskyttää kohti Pondicherryä.

Varkala Keralassa 16.1.2011

Egyptin lotus eli sininen lotus Eden Gardenin lammessa

Meidän talviloma jatkuu edelleen  biitsillä. Kovalam-biitsiltä siirryimme uuden vuoden jälkeen Varkala-biitsille etsimään ayurvedisiä hoitoja ja hyvää joogaa. Aloitimme ayurveda-hoitolasta eli Eden Gardenista. Hoito alkoi tohtorin tekemällä kartoituksella. Herra kyseli meiltä listan kysymyksiä, joihin oli aina kolme valmista vastausvaihtoehtoa joista valita; käveletkö nopeasti ja määrätietoisesti vai hitaasti ja löysin nivelin vai siltä väliltä. Kysymykset koskivat myös hampaistoa, kakkaa, hiuksia, silmiä (ovatko ne isot vai pienet), hermoja,luonnetta. Toki hän kysyi myös vaivoistamme, jotka kylläkin olimme kerinneet kertoa jo kysymättäkin. Teresa haki helpotusta kuumiin aaltoihin ja nivelrikkoon, Jasmiina hoidatti allergiaa ja iho-ongelmia. Hoidoksi määrättiin, yllätys yllätys,  kokovartalokookosöljyhierontaa joka päivälle. Otimme heti seitsemän päivän setin. Hierontoja tuki myös ayurvedinen ruoka ja lääkkeet, joista emme tiedä, että mitä me kurkkuumme kaadoimme, mutta pahoja olivat. 

 Hoitohuone on tehty miellyttävästä tiikkipuusta. 

Teresan hoitaja, joka oli hyvin pienikokoinen, mutta vahvasorminen.

Teresa sai kuumiin aaltoihin hoidoksi viilentävää voimaitohoitoa, eli koko vartaloa huuhdottiin rasvaisella maidolla, johon oli lisätty jotain lääkkeitä.  Puolen tunnin ajan kaksi hoitajaa kaatoivat tasatahdissa maitoa vartalolle. Ja hoidoissa oltiin alasti. Pikkuisen järkytyimme ensimmäisellä hoitokerralla. Maitohoidoista ei ollut sanottavasti apua, hiki valuu edelleen. Ayurvedan kuuluisin hoitomuoto on ehkä sirodhara, jossa lääkeaineilla rikastettua öljyä valutetaan otsalle. Hoito on todella rentouttava ja muistuttaa Teresan mielestä vaikutuksiltaan meditaatiota. 

Eden Gardenin ympäristö oli jo itsessään erittäin kaunis ja rauhoittava.

Lääkäri laati diagnoosinsa mukaan meille päiväohjelman: aamupala klo 8.00, jonka jälkeen nautimme lääkkeet, hoidot klo 10.00, lounas klo 13.00, jooga klo 16.00 ja päivällinen klo 19.00, jonka jälkeen saatiin toinen lääkesatsi. Aamupala oli makeaa, lounas päivän pääasiallinen ateria ja päivällinen pieni ja kevyt keitto ja leipä yhdistelmä.  Kuulostaa ihanan rentouttavalta ja tehokkaalta!  

Aamupala. Kuvassa näkyy kookoksella höystettyä hedelmäsalaattia, hedelmämehua ja haaleaa yrttiteetä, sekä potilas silmäpusseineen. Potilaalla kädessä tietokone, joka taitaa nykyään jo alkaa kasvaa sormenpäistä.

Hoitolamuotia.

Öljyisistä hoidoista tuli tietenkin ihanan kosteutettu iho, joka yhdistettynä auringon terveellisiin vaikutuksiin oli ennenkokemattoman hienoa. 

Päänsärkyä hoidetaan ayurvedassa ulkoisesti.

Jasmiina sai myös kokea hoitojen negatiivisia vaikutuksia saatuaan hoitajalta virustartunnan, joka aiheutti päänsärkyä ja kuumetta. Kuume nousi voimakkaana hoidon aikana ja jatkui horkkamaisena iltapäivällä. Me pelästyimme kuumeesta tietysti  hirveästi ja aloimme heti kuvitella malaria- ja dengue- vaihtoehtoja. Toisena kuumeisena iltana lähdimme hotellin taksilla yksityissairaalaan kuvitellen, että siellä otetaan verikoe, jolla varmistetaan diagnoosi.  Saimme ensikosketuksen intialaiseen sairaanhoitoon, joka on sairaan halpaa ja tehokasta. Ensiapuun ei tarvinnut jonottaa, tosin jostain syystä  ulkona oli useampi kymmenen ihmistä seuraamassa rugbya telkkarista. Lattiat olivat betonia, seinät olivat täynnä sormenjälkiä ja seinäkirjotuksia. Hygieeninen ja steriili  eivät olleet se ensimmäinen vaikutelma, jonka tästä yksityissairaalasta sai. Lääkärin vastaanotolla tökättiin mittari kainaloon, stetoskooppi selkään ja diagnoosi oli valmis! "Sulla on flunssa." "Aijjaa? Ei malaria tai dengue, on kyllä tosi heikko fiilis?" "Ei. Täs ois piikki." "Ei helvetissä! En mä niin kipee oo!" Sitten haettiin toiselta tiskiltä lääkkeet ja maksettin. Maksoivat kaikkineen kolme euroa, ei lähetetty laskua Eurooppalaiseen. Ja lääkkeet tehosivat, ei ole enää kuumetta! Tai saattoihan se olla ayurveda-lääkkeidenkin vaikutusta, mutta tuskin, sen verran usein myrkyltä maistuvat liemet lensi suun sijaan puun juurelle.

Palmuöljytulien sytyttelyä Eden Gardenissa illan tullen.

Hoitolakäynti oli kokemuksena hauska ja rentouttava, mutta tehokkuudesta ei voi mennä takuuseen. Olisi ollut esimerkiksi hyvä kuulla lääkärin diagnoosia ja lääkkeiden sisältöä, mutta kun kysyimme, että: "mitä tämä on ja miksi minun pitää tätä ottaa?", niin vastaus oli: "se on lääkettä".

Ayurveda-viikon jälkeen siirryimme hakemaan hyvää oloa rannalta ja joogasta. 

Varkalassa ranta on jyrkänteen juurella ja kylä on ylhäällä.

Jyrkänteen yläreuna on täynnä kauppoja, ravintoloita ja hotelleja.

Näköala kantakapakkamme - Little Tibet - terassilta, jossa parhaillaan kirjoitamme myös tätä blogia.

RANTAELÄMÄÄ

Brunaa pyllyyn.

Joogaa ja valokuvausta

Pallot

Viggo Wallensköldiä

Kalastajien saapuessa rantaan kaikki rientävät paikalle.

Tänään tarjolla: blue marlin pyrstöineen etualalla, päällä lepää calamari. Myös red snapperiä, hai, tiikeri- ja taskurapuja, hummeria, king (p)fishiä ja barracudaa.

Joulupukkia käytetään täälläkin myyntivalttina.

Tarjoilija työssään

Riksakuski työssään

Turisti työssään eli obelix ostoksilla ja  intialaisia ruokatauolla.

Varkalassa on niin kuuma, että hattukin syttyy tuleen. Ja muutenkin.

Jasmiinan jalanjäljissä

RANTAELÄIMIÄ

Rapunen

Väsyneet äiti ja vauva

Täällä eläimet saavat elää vapaasti ja kulkea siellä missä ihmisetkin. Toista kuin Kiikan Jokisivulla, jossa soitettiin heti poliisi, kun Ruusan punainen häntä vilahti pellolla.

Olemme ajatelleet jäävämme tänne, ainakin pariksi viikoksi vielä. Olemme nimittäin löytäneet  Santhoshin eli loistavan uuden joogagurun, joka lupasi auttaa meitä parantamaan itse vaivamme vaivalla ja pitkäjänteisyydellä joogan avulla.

Huomenna muutamme gurujimme luokse.
Sri Santhosh Karuna
www.kasiyoga.com


Blogipäivityksemme maksoi 1100 Inr eli 18 € ja sisälsi kaksi annosta momoja, salaatin, munakoisokääryleitä, 1,8 l olutta (kingpisseriä) ja kaksi mojitoa(vahvoja).