Quel farssi! Eli ekoturismia ja ekoturisteja Intiassa 11.2.2011

Pondicherryssä taas

Saavuimme Pondyyn viime maanantaina. Asuimme ranskalaisessa korttelissa meren rannalla luksushotellissa, Richmondissa. Kaikki on täällä kävelymatkan päässä. Arkkitehtuuri on kaunista, vanhaa, siirtomaa-aikaista ja pieteetillä restauroitua. Täällä asuu vielä ranskalaisia ja turisteina on lähes ainoastaan vanhan isäntämaan kansalaisia. Sen lisäksi kaupunki on täynnä design-putiikkeja, ulkoilmaravintoloita ja ranskalaisia leipomoita ja sitten tietty muutama tamili.

 Täällä Pondyssa on kaiken asteisia ranskalaisia kouluja

Kaupunki on täynnä upeita bougainvilleja

Kaikki on siistiä ja rauhallista, aivan kuin ei oltaisi Intiassa, paitsi jatkuva tööt tööt muistuttaa todellisuudesta. Olemme nauttineet pihveistä, salaateista, macaroneista (Marie Antoinetten lempparileivoksista).

Pondicherryn  ja koko Intian historian kannalta tärkeä henkilö oli Sri Aurobindo. Hän oli Intian ensimmäisiä nationalisteja ja sen lisäksi vapaustaistelija, filosofi, runoilija, yogi ja guru. Täällä Pondicherryssä on Aurobindon ashram, joka on ykai Intian suurimpia ja varakkaimpia.
Sri Aurobindon henkinen yhteistyökumppani oli ranskalainen Mirra Alfassa, kavereille vaan äiskä eli the Mother. Ja Motherin suuri utopia oli Auroville, jossa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia kansallisuuteen, rotuun tai sukupuoleen katsomatta. Hän perusti tämän utopiakaupungin 1968. Tavoitteena on ihmiskunnan yhdistäminen ja luonnon ekologinen hyödyntäminen.

Tässä kaikesta tohkeissaan Teresa pakkasi laukkunsa ja varasi huoneen Tenderness- nimisestä guest housista. Tilasimme taksin Pondicherryn hotellista kohteenamme utopistinen todellisuus. Ja senhän me kohtasimme. Guest housin pitäjä kysyi saavuttuamme paikalle roskaläjien läpi, että onko hän merkinnyt varauksemme ylös. No ilmeisesti ei ollut, kun nimeämme ei löytynyt, eikä myöskään huonetta. Isäntä ehdotti ystävällisesti, että voisimme yöpyä  naapurin bambumajassa ja sitten seuraavaksi yöksi meille löytyisi ehkä huone ja vessassakin voisi käydä jossakin. Tämä oli hiukan liian radikaali ehdotus luksushotellissa asustaneille, ja pyysimme, että josko kuski ajaisi meidät Chennaihin. Kuski siitä soittelemaan, tamilin kielellä tietty ja ilmoitti, että meille olisi huone vapaana Pondicherryssä hyvässä hotellissa eli Richmondissa, josta olimme juuri lähteneet. Tämä oli iloinen yllätys, koska meille oli ilmoitettu, että hotelli on täyteen buukattu ja siksi varasimme huoneen viikonlopuksi Aurovillesta. Kaikki Teresan unelmoimat utopiat ja joogat jäivät ja päätimme palata takaisin Pondicherryyn. Poikkesimme kuitenkin Aurovillen keskuksessa, jotta näkisimme kuuluisan Matrimondial- rakennuksen. Mutta ei, sinne piti anoa passia!  Ja jono oli pitkä ja kuskillamme oli kiire seuraavalle keikalle. Katsoimme pikaisesti näyttelyn ja kaupat ja lähdimme pois.

Järkyttävintä Aurovillessa oli, että ihmiset asuivat hirveissä hökkeleissä ja pressujen alla ja kaikki paikat olivat täynnä roskia. Emme tosin tienneet milloin olimme tamilialueella ja milloin Aurovillen mailla. Ekologinen ajattelu ei tuntunut ainakaan olevan kovin tuttua edes jätteiden käsittelyn kannalta. Kiellot ja rajoitukset eivät tuntuneet kansoja yhdistäviltä, koska poistuimme paikalta käämit käryten.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt istumme olusella hotelli Orientin sisäpiharavintolassa. Ja maanantaina yritämme lähteä biitsikohteeseen Mamallapuramiin.