Annapurna, Himalaja, kuva TG

torstai 2. joulukuuta 2010

2.12.2010 Palatseja, silkkejä, parfyymejä, vittumaisia riksakuskeja = Mysore

Itse joku  Mysoren maharajoista palatsinsa edustalla.

Myosre on toinen etappimme Etelä-Intiassa. Kuin ihmeenkaupalla matkasimme onnistuneesti pohjoisesta Amritsarin kaupungista Delhin kautta eteläiseen Bangaloreen, josta junailimme tänne Mysoreen. Mysore on Karnatakan vanha pääkaupunki maharaja- eli kuningasvallan aikaan. Vielä tänä päivänäkin vanha historia näkyy voimakkaasti katukuvassa. Kunta on ottanut monet kuningasvallan aikaisista rakennuksista käyttöönsä ja ne on restauroitu kauniisti. Ihmeellisintä täällä ei mielestämme ole kuitenkaan arkkitehtuuri vaan silkit ja parfyymit. Täällä on iso valtion silkkitehdas ja kaupungilla on valtaisasti silkkikauppoja ja mikä ihmeellisintä, kankaita myydään naurettavan halvalla noin 8 euroo/metri. Olemme tietysti viettäneet runsaasti aikaa näissä silkkikaupoissa ja miettineet, että mkä olisi ihaninta.

Myyjät ovat erittäin avuliaita ja levittävät eteemme pakan toisen jälkeen.



Naiset ovat myymälässä sitä varten, että viikkaavat taas kaiken hyllyihin paikoilleen.



Ja kun kankaasta ja mallista on päästy yksimielisyyteen kutsutaan räätäli paikalle ottamaan mittoja ja
pohtimaan, että miten se nyt sitten ommeltaisi.

 Vai olisko sari ihana?

 Naisten vaatteiden väriloistoa.

 Miesten värikkäitä hamosia

 Nokiastailia. Nokia on vahvasti esillä mainoksissa.

Miehet ostavat naisille kassikaupalla kukkasia ja tekevät niistä asetelmia kotei.hinsa

 Kukista tehdään myös naisten hiuksiin koristeita.Kukat ovat jasmiinin  ja ruusun nuppuja.

Hiuskoristeita myydään tällaisissa valtavissa kukkanauhakiepeissä toreilla ja teiden varsilla. Varsin kaunista.


Kaupungin keskustassa sijaitsevan kauppahallin kapeilla käytävillä myydään kaikkea kukista tikapuihin, siellä on esimerkiksi kokonainen käytävä omistettu banaaneille. Niitä löytyy joka kokoa ja väriä. Meidän askeleet johtavat useimmiten niille kojuille, joissa myydään tuoksuöljyjä. Lasipulloihin on onnistuttu säilömään täydellisen puhtaita tuoksuja luonnosta, jotka tuoksuvat länkkärin nenään yllättävän tutuilta, koska samaisia aineksia käytetään meidän hajuvesissä. Kenzon Flowerin sydäntuoksuna on esimerkiksi vesimeloni, joka maksaa täällä pähkinöitä! Öljyjä voi toki laimentaa alkoholilla, mutta sen lämmetessä iholla sellaisenaan, tuoksu kasvaa ja muuttuu. Koska kaikki tuoksut on luonnosta, on vaikea löytää yhtään yök-tuoksua seasta ja ongelmaksi muodostuukin runsaudenpula, sekä SEN täydellisen yhdistelmän löytäminen. Joudutaan ehkä lähettämään useampi pullo Suomeen ja jatkaa tuoksuttelua kotosalla.

 Pienempi papaija, pliis!

Etelässähän parasta on hetelmät! Valikoimista löytyy kaikenmoista, myös vähän vähemmän herkullisia. Hedelmiä täytyykin rouskia runsaasti, koska muuten ei tule juurikaan syötyä kypsentämätöntä ruokaa. Noilla inkkareilla kun on tapana laittaa kaikki ruuan ainesosat yhteen sösseliin..

 Mysore ei ole kuitenkaan pelkkää ruusujen tuoksua ja terälehtiä. Tasapainottavana tekijänä toimivat riksakuskit, jotka ovat varsinaisia ukottajia eli kusettavat turisteja minkä kerkiävät. Mekin pyysimme viemään taidemuseoon ja kuski siihen yes, yes ja sitten löysimmekin itsemme eläintarhan edestä, jonne kuskin mielestä ei kannattanut mennä, koska siellä oli niin kova tungos. Ja tämä riksojen barrikadi ja kuskien hello madam where are you going ma´m odottaa jokaisen hotellin  ja ravintolan edessä. Kieltäytyminen ei riitä, vaan kuskit jatkavat jankutusta ja kulkevat perässä useita metrejä.Tämä ei ole ainutlaatuinen ilmiö Intiassa, mutta täällä Mysoressa se tuntuu tosi rasittavalta. Ihan kaikki kuskit eivät tietenkään ole tällaisia. Olemme kohdanneet myös rehtejä ja rehellisiä riksakuskeja, mutta joka kerta joutuu jännittämään, että mihinkähän nyt mennään.

 Ja riksa-asemaltahan ei aina viitsi lähteä ajoon, kun on hyvät jutut kesken kaverien kanssa.


Me lähdemme valloittamaan rannikkoa heti, kun silkkivaatteet on valmiita!

5 kommenttia:

  1. Heips täältä jouluisesta Sastamalasta, Jouluvalot on sytytetty ja -torit avattu,ensimmäiset glögit juotu ja luonto täydessä talvitämmingissä.Torpan glögit jäänevät tänä vuonna väliin, tosin voitas Pirkon kanssa pitää kunnon glögittelyt.
    Aivan tuli taas vietettyä mielenkiintoiset hetket kanssanne siellä silkkiostoksilla ja riksamatkoilla, niin ilmeikäs kerronta kuvien kera tempaa mukaansa. Hienosti on matkanne onnistunut Himalajan rinteiltä etelään.Antoisaa rannikkomatkaa, antakaa silkin hulmuta ja valloittakaa....
    Terkut Jasmiinalle.

    Sirkka Sastamalasta

    VastaaPoista
  2. Hei maailmanmatkaajat!

    Nenässä tuoksuu tänne asti nuo kaikki ihanat parfyymit ja kukkaset! :) Upeita myös nuo kaikki kankaat väriloistossaan.
    Nauratti tuo otsikko, en välttämättä lähtisi riksakuskina hippasille Jamin kanssa vaan alkasin ajella jo :D No, onneksi on niitä mukaviakin kuskeja tullut vastaan! :)

    Täällä on talvista, mutta onneksi keli on hieman lauhtunut. Alkuviikosta käynnisteltiin autoa, kun se ei reilun 20 asteen pakkaselle lähtenyt käyntiin..perinteistä talvimenoa siis näillä leveysasteilla :D

    Ps. Kai Jami on sielläkin haistellut vesimeloneja niinkuin Stockallakin?..:)

    Hyvää viikonloppua sinne! Viettäkää mukavaa!

    VastaaPoista
  3. Hienot on silkit. Noita värejä vois syödä.

    Monissa kuvissa intialaiset vaikuttavat kovin vakavilta. Oletteko havainneet, että näin olisi? Vai onko kuvanottotilanne tai kaupanteko vain vetäneet vakaviksi?

    Täällä on loistokelit, pikkupakkanen, lisää lunta tuskuaa ja tienoot on kauniin valkoisia. Laitoin fb-sivulleni pari ajankotaista ikkunastani otettua luontokuvaa ihan Teresa sua ajatellen, voit muistella näin Itsenäisyyspäivän tienoolla tätä kaukaista koto-Suomea.

    terkuin Sirkka (L:-Pasila)

    VastaaPoista
  4. Silkkikaupassa sekoaisin varmasti jos olisin matkalla mukana ja ihanan sarin haluaisin matkamuistoksi vaikka sillä ei olisi ikinä mitään käyttöä. Ja sitten tietty se ongelma, että mitä ihanaa kaikesta silkistä teettäisi jo paikan päällä. Naisten sarien värit ovat upeita, samaa nähtiin Malesiassa, jossa asuu paljon intialaisia.
    Mielenkiintoista kuulla junamatkojenne olosuhteista kun palaatte kotiin, sillä tuoreessa (yli 30 vuotta sitten :-) ) muistissa on omat interrailkokemukset vessan edessä nukkumisista ym pitkin Eurooppaa.
    Iloista matkanjatkoa !

    VastaaPoista
  5. Upeita silkkejä, alkoipa ihan himottamaan.
    Täällä ei lumitöistä ole pulaa, mutta kaunista ja talvista on.
    Pankaahan likat ne riksakuskit kuriin siellä.
    Yhä vaan antoisaa jatkoa!
    t. Heta

    VastaaPoista