11 tuntia, 200 kilometriä

Bussit olivat täpötäynnä. Katoille sijoitettiin poikia ja kuttuja.

Eilen lähdimme Kathmandusta kohti Pokharaa. Valittavana oli joko puolen tunnin lento, tai viiden-seitsemän tunnin bussimatka. Bussimatka on tietysti halvempi vaihto ja valitsimme sen. Matka starttasi klo 7.00 ja meitä kehoitettiin olemaan paikalla 6.30. Tunnollisina turisteina olimme bussissa jo hyvissä ajoin, ettei se vaan jättäisi. Matka starttasi 7.15, kun viimeiset nepalilaiset oli pakattu autoon.

Ruuhkajono kiemurtelee vuoren toisella reunalla.

Kesti noin kaksi tuntia, että pääsimme pääkaupunkialueelta vuoristoteille, joilla matka ei myöskään taittunut kovin joutuisasti. Kaikenkaikkiaan kiemurtelimme teillä 11 tuntia ja kuten otsikosta käy ilmi, niin matka on 200 kilometriä pitkä.

Vauvan kärsivällisyys oli koetuksella, kun silmämeikit levisivät ikävästi.

Valaistuneet nepalilaiset ottivat reissun venymisen todella rauhallisesti. Ainoastaan yllä oleva vauva pikkusen hikoili ja hermoili. Samalla, kun me puhisimme ja vaihdomme kankulta toiselle, niin käytävän toisella puolella istui MASSIIVINEN 2 metrinen ja levyinen, 250 kiloinen "sumopainija". Mies istui tyynenä kuin Buddha Kirilienkon (kuka ikinä onkaan) pelipaita päällä ja hienot mansikanmollukan kokoiset meripihkahelmet ja paksut kultakäädyt ranteissa. Hirvittävän kuvauksellinen, mutta myös niin hirvittävä, ettei uskallettu kuvata. Meidänkin puutunutta persettä lohdutti hieno lounaspaikka, Blue Heaven, idyllisellä paikalla järven rannalla. Papumössöä, vihanneksia ja kanaa sai syödä niin paljon kuin jaksoi ja lounas sisältyi bussilipun hintaan.

Näkymä meidän partsilta aamulla.

Pokhara vaikuttaa juuri siltä, mitä tohtori määräsi. Edulliseen majoitukseen (The North Face Inn) kuuluvat trooppisten lintujen tsirputus ja raitis vuoristoilma, upeita kukkasia ja todella ystävällisiä nepalilaisia. Hotelli on avattu huhtikuussa ja sitä pyörittää nuori pari, jotka asuvat kahden lapsensa kanssa ekassa kerroksessa. Sähköt ei aina iltaisin toimi, mutta sehän ei ole hotellin vika ja saamme tunnelmaa kynttilänvaloista.

Riippuliitäjiä

Tässä me nyt pötkötellään sängyssä ja ihaillaan avonaisesta parvekkeenovesta vuoristomaisemaa ja liiteleviä turisteja ja kotkia. Jasmiina aikoo kanssa lentää. Ainiin, ja toi järvi on tossa parinsadan metrin päässä.

Kaksi lehmää, paikallinen ja länkkäri.

Länkkärilehmät ovat Pokharan katuja tallustelleet vasta muutamia vuosia, mutta kaikesta päätellen se on nykyään suurin elinkeino täällä. Hurja määrä hotelleita ja ravintoloita on tänne pystytetty ja edelleen uusia rakennetaan. Toivottavasti emme täällä tuhoa, vaan autamme säilyttämään.

Pasuunan tai trumpetin kukka

Tänä aamuna menimme reippaasti heti ekaks joogaamaan puoleksitoista tunniksi Om Ashram Familyyn tuossa kadun toisella puolella. Saatiin lempeä aloitus hatha-joogaan. Vinkkinä suomalaisille joogamaikoille: saatiin tunnin lopuksi sekä pää- että jalkahieronta! Keksittiin, että tämä on hyvä tapa osallistua ashrameiden joogatunneille ja samalla välttää niiden sekoilut ja siivoilut siellä. Halpaa tämä lysti ei ole. Puolitoista tuntia (eikä aika ole kuulemma aina vakio, se riippuu meidän kehoista) kustantaa 5 egee per naama. Käydään nyt Omissa aamuisin niin kauan, että edullisempi ja parempi paikka löytyy.